Kysymyksiä ja vastauksia vuokrankorotuksista

Jäikö jokin vuokrankorotuksiin liittyvä asia askarruttamaan? Olemme koonneet tähän artikkeliin useimmin kysyttyjä kysymyksiä liittyen vuokrankorotuksiin.

Miksi vuokria tai muita maksuja korotetaan? 

Kaikki kustannukset ovat nousseet ja kustannusten nousun ennustetaan jatkuvan ensi vuonna. Korjaustarpeita on paljon, välttämättömät ja kiireelliset korjaukset tehdään ensimmäisenä.  

Nurmijärven Kotien vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteella, eli emme tuota voittoa tai maksa osinkoa, vaan tuotoilla katetaan vain todelliset kustannukset. 

Miten paljon vuokria korotetaan? 

Lähes kaikissa kohteissa vuokra nousee 3%.  

Jokainen vuokralainen tulee saamaan lokakuun lopulla kirjeen, jossa on vuokra- ja maksutiedot oman asunnon osalta.  

Tilastokeskuksen mukaan elokuun 2022 inflaatio oli 7,6 %. joten korotus on siihen nähden maltillinen. 

Nousevatko myös vesimaksut, autopaikkamaksut ja saunamaksut? 

Vuokran lisäksi perittäviin kiinteisiin käyttökorvauksiin ei ensi vuonna tule korotuksia, vaan autopaikka-, sauna- ja vesimaksut pyritään pitämään ennallaan. Jatkamme kulutusperusteisen vesilaskutuksen käyttöönottoa ensi vuonna porrastetusti niissä kohteissa, joissa on vesimittarit. 

Milloin korotukset astuvat voimaan? 

Vuoden 2023 alusta.  

Mistä asukkaat saavat tietoa tulossa olevista korjauksista ja niiden etenemisestä?  

Kerromme tulevista korjauksista kohdekohtaisesti sitä mukaa, kun tehtävät korjaukset ja niiden aikataulut varmistuvat. Kevään 2023 asukaskokouksissa käydään läpi tulevia korjaustarpeita ja korjaussuunnitelmia.  

Millä toimenpiteillä Nurmijärven Kodit voi vaikuttaa kustannuksiin? 

Nurmijärven Kodit on mukana valtakunnallisessa Astetta alemmas -kampanjassa, jonka tavoitteena on säästää energiaa, jotta sitä riittää kaikille. Tavoitteenamme on mm. säätää huoneilma kodeissa optimaaliseen 20–21 asteen lämpötilaan. Huoneilman laskeminen yhdellä asteella pienentää energiankulutusta 5 prosenttia.

Tiivistämme lisäksi saunavuoroja hukkatuntien poistamiseksi. Saunavuorot järjestetään siten, että väleihin ei jää tyhjiä vuoroja.

Kilpailutamme hankinnat, mikä tarkoittaa, että käytämme kokonaisedullisinta palveluntuottajaa ja palveluiden hinta-laatusuhde on tasapainossa. Onnistuneilla hankinnoilla on pystytty vaikuttamaan kustannuksiin, minkä johdosta esimerkiksi nykyistä markkinahintaa edullisempi sähkönhinta on meillä voimassa vuoden 2023 loppuun asti.

Millä toimenpiteillä asukas voi vaikuttaa oman asuinkohteen kustannuksiin? 

Jokainen asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa vuokrien ja käyttökorvausten määrään jatkossa, esimerkiksi käyttämällä vettä säästeliäästi ja huolehtimalla jätteiden oikeaoppisesta lajittelusta. 

Jaamme tietoa ja vinkkejä fiksuun energiankäyttöön verkkosivuillamme ja facebook-sivulla jotka kannattaa ottaa seurantaan. Ajankohtaista tietoa ja vinkkejä löydät myös Astetta Alemmas -kampanjan sivuilta.

Minulla ei ole enää varaa asua nykyisessä asunnossa, kun vuokra nousee. Tarjoatteko minulle pienempää tai edullisempaa asuntoa?  

Sopivaa asuntoa voi etsiä verkkosivuiltamme olevasta vapaiden asuntojen listasta. Vaikka siellä ei olisi sopivaa asuntoa juuri nyt, kannattaa tehdä asuntohakemus, jossa kerrot millaista asuntoa haet. Hakemus on voimassa 6 kuukautta sen jättämisestä, ja kun hakemus on sisällä, olet mukana asukasvalinnoissamme.

En löytänyt vastausta kysymykseeni. Mistä saan apua?

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään. Helpoiten tavoitat meidät lähettämällä viestiä OmaKoti-sivun kautta tai puhelimitse asiakaspalvelun aukioloaikoina.

Käy kurkkaamassa myös muut usein kysytyt kysymykset.

Takaisin blogiin